Virtuaaliostos ja muotiblogi-ihanteita

Muottibloggari kuvaa itseää vain saadakseen esiteltyä uusimman Ebay-hankintansa. Kietaisuneuleen, jossa on kerrankin tarpeeksi (liiankin?) pitkät hihat. Kuvien oton jälkeen totesin, että se pyöränrengas on ainavielä tyhjä, kävelin bussille ja myohästyin töistä huimat kolme minuuttia.




Kuvassa muuten myös jo vuosikausia rakastetut lempparifarkkuni.

EDIT: En viitisi kirjoittaa toista postausta, joten jatkan tähän.

Focus on fashion -blogista löytyi linkki Demi-lehden teettämään tutkimukseen (pdf) teini-ikäisten tyttöjen minäkuvasta ja ulkonäköpaineista.

Nopealla tulosten silmäilyllä tutkimus ei tuonut esille mitään maata mullistavaa. Tytöt tuntevat olevansa iloisia ja huumorintajuisia, mutta harvemmin kauniita, hoikkia tai seksikkäitä. Silti oletetaan, että pojat ihastuvat tytöissä juuri edellämainittuihin ominaisuuksiin.


Tutkimuksessa kysyttiin myös, mikä aiheuttaa tytöille ulkonäköpaineita. Useimmin mainittiin lähiympäristö, tuttavat ja kaverit. "Toiselle sijalle" voisi laskea usein haukutun ja parjatun median.... ja niin, ne muotiblogit, 17%:lle vastaajista.


Siitäpä pieni muottibloggari saakin aiheen miettiä kuuluvatko muotiblogit "mediaan" vai "lähiympäristöön". Toisaalta, median tuomat ulkonäköpaineet on "helppo" sivuuttaa ajattelemalla, että lehdissä kuvatut naiset kuuluvat yhteen promilleen maailman väestöstä, ja kuvia on kuitenkin käsitelty... samoin kuin naisia kirurginveitsellä. Muotibloggarit sen sijaan ovat astetta lähempänä ja helpommin tavoitettavissa. Ja sen takia ehkä vaikeammin sivuutettava kateuden kohde.

Suosituimmat muotibloggarit ovat usein hoikkia, sieviä tyttöjä, joilla on paitsi kauneusstandardeiden mukaista ulkonäköä, myös melkoisen pitävä tyylitaju ja tarpeeksi rahaa päivittää vaatekaappiaan usein. Siinä nousee kynnys bloggaamiseen sellaiselle, joka kulkee päivänsä farkuissa ja t-paidassa ja saa taskurahaa parikymppiä kuussa. Saatika sitten, jos ei mahdu kokoon 36 tai edes kolmekasiin.

Kuitenkin se, mitä minä eniten muotiblogeissa kritisoin, silti samaan itsekin sortuen, on jatkuvan kuluttamisen ihannointi. Vaatekaappia on päivitettävä kahden kuukauden välein, perusaihe postauksissa "mitä minulta puuttuu", "tämä on saatava". Lisää, lisää ja lisää.
Siitä on kestävä kehitys kaukana, sillä ostettua vaatetta harvoin tarvitaan. Kukahan ottaisi riskin, päättäisi olla vuoden ostamatta mitään, ja perustaisi tyyliblogin jossa pyöritetään vaatekaapin sisältöä päälle, pesukoneeseen ja taas päälle, tietämättä mitä kaupoissa tällä hetkellä myydään?



PS: Ennen kuin joku sisälukutaidoton asiaan puuttuu, haluan toistamiseen alleviivata kirjoituksestani löytyvää lausetta "silti samaan itsekin sortuen".