torstai 21. elokuuta 2008

Tois puol jokke

Ok, myönnettäköön, että shoppailen minäkin välillä.

Todettakoon, että vastaavanlaisen reissun teen säännöllisin väliajoin. Täältähän siis pääsee Saksan puolelle helposti paikallisbussilla, ja Saksassa kosmetiikka (ja jopa ruoka) on selkeästi halvempaa. 37 eurolla saa valtavan kassillisen purkkeja ja purnukoita. Eiköhän Sannakin jossain vaiheessa esittele kulmakarva(vihdoin)geelinsä.


Alverde on DM-ketjun oma luomukosmetiikkasarja, ja kun kerran yritän vältellä ylenmääräisiä kemikaaleja, tämä on enemmän kuin sata jänistä. Luomukosmetiikkaa jota raaskii opiskelijakin ostaa! Kaikki yllä olevassa kuvassa oleva lähti matkaan noin 17-18 eurolla, myös ne vitamiinit.

Kuvassa myös blogin taustatuki, eli huoneeni kulunut ovi. Ei täällä kaaoksessa mitään muutakaan vasten voi kuvata. Pitäisi kai löytää Idhrenmäisesti joku täydellinen kulma porttikäytävästä?


DM myy myös luomusertifioitua ruokaa. Tällä kertaa mukaan tarttui kaakaota ja todella hyväksi pikaruoaksi todettu kasvisbolognesepurkki.


Päivän heräteostoksena vyöhyketerapiasukat. Vähän ovat pienet minulle (olin kai sokea, mutta mun mielestä olivat yhden koon sukkia). Jospa tuo motivoisi L:aa hieromaan jalkojani joskus... tosin, joutunen sitten tekemään vastapalveluksenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Emme Tapaa niellä kommentoijia purematta.