Yhden tyylin evoluutio(ttomuus)

Blogosfäärissä on näkynyt hupaisia "yhden tyylin evoluutio" -kirjoituksia.
Ajattelin minäkin kantaa korteni yhteiseen hyvään, vaikka tosiasiassa tämä tyyli on kehittynyt äärimmäisen vähän viimeiseen kymmeneen vuoteen. Mä vaan oon tylsä ja jumiutunut.

Eli postauksen pitäisi tosiaan olla ennemminkin "yhden hiustyylin evoluutio". Etenkin, kun minulla on olemattoman vähän valokuvia itsesäni kymmenen vuotta sitten. Taaaai, onhan niitä, mutta elin nuoruuteni aikana ennen digikameroita (tähän mental note, "mainitse missä näit sellaisen ensi kertaa") ja ne paperiset otokset lienevät laatikoissa jossain kotona kiljoonan kilometrin päässä.

Kaivoin koneelta esiin lähes kaiken skannatun.

Stazzy, melkein-seitsemän-vee on etelänmatkalla pukeutunut ajan hengen mukaisesti isoon olkihattuun, ja hieman oudommin, vaaleanpunaiseen. Äiti, puitko sinä minut oikeasti joskus vaaleanpunaiseen?



Vuotta tai paria myöhemmin päällä on lomamatkalta tuliaisena saatu mekko ja päässä minun lapsuusikäni hiustyyli : patatukka. Noh, puolustellaan sillä, että olin lapsi ja eletään 80-90 -lukujen taitetta.

Pukeuduin varmaan niinkuin kaikki muutkin, muistan ainakin elävästi käyttäneeni ruudullista flanellipaitaa joskus kuutosluokalla. Vihreäruudullista. Joutuikohan se luutuksi, nyt olisi muotia. Ruutupaitoja oli muitakin, ainakin yksi jonka tein käsityötunnilla, eli varmaankin seiskaluokalla (tämä neiti oli puukässässä ala-asteella).

Hiustyyli on vaihdellut siitä patatukasta polkan kautta suoraan ylikasvaneeseen lammaskoiraan. Ja lammaskoirasta sitten vuosiksi lyhyeen ja kirjavaan. Välillä oli jopa ihan oikeasti ja tarkoituksella kirkkaanoranssi. Noin vuotta alla olevan kuvan oton jälkeen kävimme ranskanryhmän kanssa Pariisissa, ja muistan ihmisten kääntyneen katsomaan päätäni...


Tämä kuva on kuitenkin kesältä 2000. Helsinki, uinnin EM-kisat. Stazzy, 17-v., käyttää nykyisestä poiketen koruja ja on ostanut oranssin kesämekon Hennesin alennusmyynnistä 15 markalla. Mekko palveli pitkään ja uskollisesti. Noihin aikoihin alkoi kiinnostus oranssiin väriin. Täysin se ei ole vieläkään hellittänyt, minä ihan oikeasti ostan joskus kirkkaanoransseja t-paitoja. Niin, ja se oli muuten kyseisissä kisoissa, jolloin näin ihan oikeasti ekaa kertaa digikameran käytössä. Edessäni istuneella ammattivalokuvaajalla ei ollut ihan pieni objektiivi...

Reilua vuotta myöhemmin tukka oli jo takussa, mutta varsin lyhyt. Aupparivuoden aikana se oli liian pitkä ollakseen siisti auki... ja liian lyhyt yltääkseen ponnarille. Peruskampauksenani oli siis vuosien ajan kaksi saparoa. Muistan jonkun kommentoineen, että näytin ihan Muumien Noidalta, hihi.


Mustaa ja yksinkertaista. Ja aurinkolasit joista en luovu, mutta lähinnä sen takia etten voi. Auringossa päänsärkyinen myyrä. Nuo remmikengät huokuvat vieläkin, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Alemmassa kuvassa rennot, isot farkut, jotka ovat isot vain punteista. Ei toivettakaan, että mahtuisivat enää päälle.



Jyväskylän aikoina pukeuduin selkeästikin lähes täysin kuten nykyään. Raidallisiin polvisukkiin, joita en osaa sijoittaa omaan kaappiini. Olisivatkohan lainatut? Huomatkaa muuten myös kahdessa edellisessä kuvassa oleva t-paita. Se on sama kuin muutaman päivän takaisessa autotalliromantiikkapostauksessa. Mitä sitä turhan usein vaatekaappinsa sisältöä uusimaan..?

Jos yksi uusi "keksintö" pitäisi mainita, niin se lienisi tunikat ja lyhyet hameet. Tunikalla saa mukavasti piiloon paljastelevan selän ja lyhyet hameet (tai pitkät tunikat) nyt vaan on niin kivoja. Jos jotakuta häiritsee reisieni paksuus, niin siinähän kituu.



(Kuvassa toinen kahdesta omistamastani korkokenkäparista, mun ihan uudet tyttökengät <3 )