sunnuntai 24. elokuuta 2008

Huutoepävarmuutta

Idhren heitti minua haasteella siitä, millainen olisin jos olisin mies. Lupaan tarttua haasteeseen kiinni, kunhan nyt vähän aikaa sulattelen. Tällä hetkellä pähkäilen vaatepulman kanssa.

Minä tarvitsen jonkinlaisen neulepuseron tahi muun pitkähihaisen talveksi. Tai tumman tunikan. Tai molemmat. Koska inhoan kaupoissa kiertelemistä, olen vannoutunut Ebay-ostaja. Yhdessä HongKongilaisessa putiikissa (yhm, mihin se eettisyys jäi?) on aivan minun näköisiäni vaatteita, mutta silti jarruttelen.


Kun ei aivan voi tietää, miltä ne sitten näyttäisivät minun päälläni. Tuo tunika on kiva, mutta onkohan kangas miten paksua, eli jääköhän helma typerästi sojottamaan..? Vihreässä neuleessa taas arveluttaa sen leveys; minähän en tunnetusti ole ihan mallinmitoissa, niin leventäisiköhän tuo entisestään?

Olkoot, taitavat jäädä huutamatta tällä kertaa, odottelen ehkä vielä tovin sitä täydellistä (ja kierrätettyä?) neuletta.

Muutaman ihan loistavan ostoksen olen kyllä tehnyt Ebaysta, alkaen muutaman euron angoraneuleesta ja siitä vieläkin ihan täydellisestä turkoosista juhlamekosta, päätyen retrokuvioiseen tunikaan tai vihreisiin saappaisiin. Kaikki vilahtanevat täällä joku kaunis päivä.

Tosin, välillä ostan myös liian pientä. Joku saisi käydä ostamassa huuto.netistä sen Kanabeachin mustan toppini, ei vain yksinkertaisesti mahdu näiden lihojen päälle.

[kuvat: FairyFairyland]

2 kommenttia:

  1. Neuleenmetsästys jatkuu täälläkin :> Olen sanoinkuvaamattoman pettynyt siitä, että en ole löytänyt mistään samantapaista, pitkähihaista enkä edes lyhythihaista taskumekkoa tai -tunikaa, jollainen Honey Junkiella on (siis täydellinen), aina on liian pitkää helmaa tai vääränlaista hihanpituutta tai kokoa tai hihanmallia tai jotain. Useimmiten kuitenkin vääränlaista laatua, eli siis niiden merkkien juttuja, joista jo kokemuksesta tietää, että ikää on ehkä vuosi tai puolitoista. Keinokuidutkin aiheuttavat ennakkoluuloja, kun niitä niin monet kehottavat karttamaan käyttövaatteissa. Ja MIKSI ei Filippa K:lla voi olla omaa verkkoputiikkia >_<

    VastaaPoista
  2. Joo-o, meillä on ihan selkeästi samaan (tai saman henkilön) tunikaan kohdistunut fiksaatio :D Täällä ei Filippa K:ta taida olla ollenkaan myynnissä, ei ainakaan kovin helposti löydettävissä.

    Viimeksi kun menin etsimään tunikaa, ostin farkut :o

    VastaaPoista

Emme Tapaa niellä kommentoijia purematta.