lauantai 23. elokuuta 2008

Mainio tekosyy Pariisinreissulle

Jos minä vältän shoppailua, syy on yksinkertaisesti siinä, että pyrin välttämään turhaa kuluttamista. Minulla on vallan mainio kyky jättää kivakin vaate kaupan hyllylle mantralla "En minä sitä oikeasti tarvitse".

Siitä tullaankin typerään ongelmaan: iso osa eettisesti tuotetuista vaatteista on hirveän kalliita, ainakin minun makuuni. Tai liian hippi-bobo. Kirpparit olisivat hyvä asia, mutta tässä maassa niitä on typerän vähän. Toiselta kädeltä ostaminen on vaan köyhien ja maahanmuuttajien juttu, noin vähän kärjistettynä.

Onneksi aina toisinaan raaskii sijoittaa johonkin kivaan. Vaikkapa Ideo:on. Kyseinen valmistaja taitaa olla tällä hetkellä maan tunnetuimpia eettisesti tuotettujen vaatteiden valmistajia. Printit kuuluvat usein sarjaan "kantaaottava".


Perusvaatetta, jota minä voisin käyttää... ok, jos t-paita olisi jonkin muun värinen kuin marjapuuronpunainen.

Varsinainen uteliaisuudenkohde olisi kuitenkin tämä:


Pariisissa järjestetään 9. - 12. lokakuuta kokonaiset eettiselle tuotannolle pyhitetyt vaatemessut.* Pitäisi jo alkaa suunnittelemaan, että millä välillä siellä ehtisi pistäytyä... Ollako yötä jonkun (kenen?) luona, vai käydäkö päiväreissulla. Nykyisillä ylinopeusjunilla sekin onnistuisi. Kaksi ekaa messupäivää on varattu alan ihmisille, mutta viikonloppuna paikalle pääsevät normaalit tallaajatkin.

Veja (France), Nu streetwear (France), Pachacuti (Royaume-Uni), Article 23 (France), Royah (Afghanistan), Céline Faizant (France), Samant Chauhan (Inde), Ombre Claire (France-Niger), Moda Fusion (Brésil), Pau Brasil (Brésil), Carmen Rion, Carmen Fernadez (Mexique), Eco Logika (Australie) Titi Giuilfo (Pérou), José Miguel Valdivia (Pérou), Van Markoviec (Pays Bas), Göttin des Glücks (Autriche)…

Paikalle saapuu siis noin 100 vaatevalmistajaa, ja järjestäjänä on vallan kornisti nimetty voittoa tavoittelematon järjestö, Universal Love. Tältä näytti viime vuonna:



Merkeistähän minä en tunne kuin Vejan, mutta taidan olla silti utelias. Nyt vain reissua järjestämään... L:n puhuin jo mukaani, jos vain rahaa ja aikaa löytyy, molemmilta.


* Sivut toimivat nihkeästi Firefoxilla ja Operalla :(

2 kommenttia:

  1. Tuonne vaatemessuille olisi kyllä upeaa päästä!:)

    VastaaPoista
  2. Nii-i. Se oli jossain ihan suomalaisessa blogissa kun ekaa kertaa näin tuon julisteen, mutta siitä on jo varmaan pari kuukautta aikaa. En ees muista mikä blogi oli.

    VastaaPoista

Emme Tapaa niellä kommentoijia purematta.